torstai 23. lokakuuta 2014

18. Toukokuun tietoja

 
Toukokuun 9. päivänä
”Ruth palasi Edinburghiin toissapäivänä — samana päivänä, jolloin saksalaiset sukellusveneet upottivat amerikkalaisen siviilialuksen Lusitanian, aivan kuten ne talvella upottivat ruotsalaisen Hannan.

En oikein kestä vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen, kuulla uponneista laivoista. En varsinkaan nyt, kun Kukkula nro 60 on taas saksalaisten hallussa.

Mutta kaikesta huolimatta olen niin helpottunut ja kiitollinen Ruthin paluusta elävien kirjoihin, etten osaa nyt murehtia muuta. Vaikka Kirsty Dunnin vierailun aikana näytti siltä, kuin Ruth olisi ollut heistä kahdesta vahvempi, kuin nimenomaan hän olisi lohduttanut Kirstyä, tämän vierailu vaikutti silti tyttöön rohkaisevasti.

-Ihmisen mieli on monimutkainen laitos, sanoi Fergus, kun Ruth alkoi pian Kirstyn käynnin jälkeen ja Alistairin kirjeet poltettuaan puhua siitä, että tahtoisi palata käymään koulunsa loppuun.

Minä puolestani soitin pitkän puhelun ihmiselle, jonka pitäisi kohta osata hoitaa tuota ‘monimutkaista laitosta’ lääketieteellisesti, ja Rose vakuutti pitävänsä Ruthista hyvää huolta.

Niin tyttö lähti. Ja talo on taas kovin, kovin hiljainen.”

Toukokuun 12. päivänä
”Olen nukkunut huonosti viime viikkoina. Se sai alkunsa osittain siitä, että jouduin niin kauan valvomaan pitääkseni Ruthia silmällä, mutta en tahdo saada nukutuksi nytkään, kun tyttö on turvallisesti Ruususen linnassa monen silmäparin valvonnan alaisena.

Toisaalta en pane pahakseni sitä, että näinä lumoavina kevätöinä saan istua ulkona verannalla. Mieleni lepää, vaikka ruumiini väsyy. Katselen utua järven yllä, kuuntelen yölintujen äännähtelyjä, ajattelen kaikkia rakkaitani siellä kaukana, rukoilen heidän puolestaan.

Joskus sallin itseni vaeltaa menneisiin onnellisin vuosiin ja unohtaa hetkeksi, että on sota. Kuvittelen, että Duncan nukkuu yläkerrassa, että pian syömme aamiaista yhdessä lasten kanssa ja puhumme arkisia, niin suloisen arkisia asioita, että hän menee kaupan puolelle tai ottaa kameransa ja lähtee moottoripyörällä matkaan, ja että saan odottaa häntä kotiin illalla, turvallisesti.

Joskus ihan vähän itkenkin näiden ajatusteni jälkeen.

En koskaan hiiskahda rouva Wallacelle, että menen öisin ulos talosta. Hän kun on vakuuttunut siitä, että kaikki Skotlannin murhamiehet ja tänne jollakin ihmeen konstilla soluttautuneet saksalaiset vakoojat vain odottavat rantapensaissa hyökätäkseen sisään heti, kun avaan ulko-oven .

Mutta totta kai valvominen tuntuu väsymyksenä päiväsaikaan, varsinkin, kun koetan tehdä mahdollisimman paljon kaikkea valmiiksi sekä kotona että luottamustoimissani ennen vauvan syntymää. Fergus, jolla on ikävä tapa nähdä potilaan sisimpään, piti minulle tänään saarnan, joka ei juuri jäänyt jälkeen pastori Morrisonin parhaimmista.

-Ottaen huomioon, ettet katsonut aiheelliseksi edes kertoa Duncanille lapsesta pelätessäsi, että sille tapahtuu jotakin, voisit nyt nähdä edes hiukan vaivaa sen eteen, ettei sille todella tapahtuisi mitään! hän julisti niin totisena, että otin hänet kyllä vakavasti.

Valvomiselleni en mitään voi. Mutta tätä kirjoitan joka tapauksessa vuoteessa enkä verannalla.”

Toukokuun 17. päivänä
”Tänään aamiaisen jälkeen, kun olin lähdössä Punaisen Ristin kokoukseen, rouva Wallace tuli luokseni.

-Onko teillä mitään sitä vastaan, että kuokkisin osan nurmikkoa ylös? hän tiedusteli.

Pudotin hattuneulani. Ja kun ihmisen vartalo on sen muotoinen kuin minun nyt, pudonnut hattuneula voi todellakin olla raivostuttava asia.

-Mitä te nyt puhutte, puuskutin yrittäessäni kumartua, mutta rouva Wallace oli vikkelämpi ja poimi neulan ylös. -Kuulinko teidän haluavan kuokkia osan nurmikkoa ylös?

-Juuri niin, sanoi rouva Wallace reippaasti. -Ajattelin laajentaa kasvimaata.

-Mutta minkä ihmeen tähden? Ei minusta ole kasvimaan hoitajaksi tulevana kesänä, emmekä tiedä Ruthinkaan tilanteesta. Ja pojat niin mielellään pelaavat palloa nurmikolla.

Rouva Wallace huokasi kuten ainakin ihmiselle, jonka älynlahjat on yleisesti tunnustettu heikoiksi, mutta jota on juuri sen vuoksi kohdeltava hyvin lempeästi ja ymmärtäväisesti.

-Rakas rouva Fleming, hän sanoi kärsivällisesti, -minä en ole aiemmin tiennyt, että voisi olla tällaista sotaa. Jos tuo saksalaisten rynnistys ja saarto jatkuu, emmekä me varaudu, ei ensi talvena ruokapitoja pidetä.

Muistin viime syksyn, jolloin olin ollut suorastaan vihainen rouva Wallacen äärimmäisyyksiin menneestä ‘varautumisesta’. Mutta on myönnettävä, etten voinut olla eri mieltä hänen toteamuksestaan: rakastettava kotiapumme ei ole tyhmä. Tiedän, että Armstrongin kaupassa on nostettu hintoja, ja että ilman rouva Wallacen varastoja olisimme joutuneet maksamaan monesta ruokatavarasta moninkertaisesti sen, mitä syksyllä.

-Ja mitä kasvimaan hoitoon tulee, Prinssi on jo kyllin suuri kitkeäkseen, rouva Wallace jatkoi. -Ja Victoria sanoi voivansa kyllä myös kitkeä ja kastella samalla kuin tekee sen kotonaan — Mary Smith aikoo laajentaa omaa kasvimaataan.

Eikä Mary Smith tee mitään harkitsematonta, sen toki tiedän. Niinpä en voinut muuta kuin antaa rouva Wallacelle luvan ‘kuokkia osan nurmikkoa ylös’ ja lähteä kokoukseen.

Palatessani oli Koivurannan kauniin pihan toinen puoli mulloksella. Itse ei rouva Wallace sentään ollut kuokkaa heiluttanut, vaikka olin sieluni silmin nähnyt hänet myssypäisenä uudisraivaajavaimona kuokka toisessa ja karhukivääri toisessa kädessä. Hän oli puhunut avukseen Malcolm Armstrongin, joka on lomalla rintamalta. Minulla on vahvoja epäilyksiä siitä, että tämä liittyy johonkin kieroon oravannahkakauppaan kauppias Armstrongin kanssa.

-Kylvän heti aamusta, rouva Wallace ilmoitti levollisesti, kun katselin surkeana myllättyä pihamaata. -Ovat luvanneet lämmintä. Te kiitätte minua vielä ensi talvena, rakas rouva Fleming.

En oikein tiedä, pitäisikö minun toivoa hänen olevan oikeassa vai ei.”

Toukokuun 20. päivänä
”Sain Ruthilta tänään ensimmäisen kirjeen hänen palattuaan Edinburghiin. Rose on toki tytön selän takana jo soittanut muutaman kerran — hän tuntee liiankin hyvin nuoremman sisarensa ja murehtimisen lahjani! — ja kertonut, että kaikki on olosuhteisiin nähden hyvin.

Ruth kirjoitti arkisesti, kertoili koulusta ja yhteisten tuttavien kuulumisista ja jopa huviretkestä, jonka hänen luokkansa aikoo tehdä. Vaikka miten pinnistin, en saanut selvää hänen todellisesti mielialastaan.

On valitettavaa, että aivan kuten Duncan, myös Ruth osaa taitavasti jättää kertomatta asioita, jos niin tahtoo. Mutta yritän luottaa siihen, että Rose huolehtii hänestä.”

Toukokuun 24. päivänä
”Uutiset ovat taas olleet synkkiä. Saksalaiset ovat käyttäneet rintamalla myrkkykaasua ja saaneet sen avulla murrettua liittoutuneiden linjat Ypresiin asti.

Sain Duncanilta kirjeen juuri eilen, joten en voi odottaa heti uutta, enkä tiedä oliko hän juuri niillä linjoilla joita kohti kaasu eteni — lehden mukaan siellä olisi ollut ranskalaisia. Rukoilen niin hartaasti, että hän ilmoittaisi onko kunnossa!

Hyvänä asiana voidaan pitää sitä, että Italia on liittynyt sotaan Itävaltaa ja Saksaa vastaan. Jospa lopulta yhteisvoimamme riittäisi voittoon!

Kun kuulimme uutisen Italiasta, mietin, missä mahtaa nyt olla se taiteilija, jonka kauan, kauan sitten tapasin Sveitsissä ja jonka piirtämän kuvan minusta Duncan halusi ripustaa heti ensimmäisen yhteisen kotimme seinälle.”

Toukokuun 28. päivänä
”Ei mitään viestiä Duncanista. Olen jo oppinut siihen, että saattaa joskus mennä pidempi väli, ennen kuin hän pystyy kirjoittamaan tai saa kirjettä lähtemään, ja ettei siitä tarvitse välttämättä huolestua. Mutta nyt en tahdo kestää tätä odotusta.

Fergus kävi meillä tänään ja puisteli päätään nähdessään minut. Se ei varmaan ole hyvä merkki! Sitten hän piti taas yhden saarnoistaan, joista voitaisiin varmasti julkaista jo kokoelma. Minä nyökyttelin, vaikken kuunnellut sanaakaan. En jaksa välittää muusta kuin siitä, että saisin tietää Duncanin olevan kunnossa.

Kun sain taas suunvuoron, kysyin Fergusilta, mitä ihmiselle tapahtuu, kun tämä hengittää kaasua. Tuosta hirvittävästä sotakeinosta kertovat tarinat ovat nostaneet meidän kaikkien niskavillat pystyyn, ja ajattelin mielessäni Alistair Dunnia, joka ei kuollut heti’. On kauheata tulla surmatuksi sodassa ylipäätään — mutta entä jos todellakin ‘ei kuole heti’?

Fergus ei vastannut kysymykseeni, vaan sanoi hyvin vihaisesti, ettei minun pitäisi puhua typeryyksiä, että sotilailla on kaasunaamarit ja että Duncan tietää kyllä mitä tekee.

En kysynyt häneltä, minkä tähden sitten miehiä kuolee kaasuun, jos kerran näillä on kaasunaamarit.”

Toukokuun 30. päivänä
”Miten pitkiä nämä päivät ovat olleet! Monessakin mielessä, sillä alan olla hyvin väsynyt. Mutta en ole saattanut nukkua sitäkään vähää kuin aiemmin, sillä olen pelännyt painajaisia, niitä hirveitä kuvia, joissa Duncan… Ei, en pysty edes kirjoittamaan sitä.

Kun aamuposti tänään tuotiin, Mary Smith tuli juosten kaupan puolelta. Hänellä oli kädessään postikortti, niitä kaikista yksinkertaisimpia, joissa on eniten tilaa tekstille.

Mutta tässä ei ollut juurikaan tekstiä. Vain päiväys — siunattu päiväys, joka kertoi, että kortti on lähetetty kaasuhyökkäyksen jälkeen — ja yksi lause. Se on sutaistu vähän samaan tyyliin kuin Duncanilla oli kauan sitten tapana kirjoittaa minulle terveisiä lyijykynällä Chrissyn kirjeiden marginaaliin tai kuormakirjasta repäistylle tyhjälle sivulle.

Mutta miten tärkeä lause, lause, jota enempää en saattanut edes toivoa:

‘Kaikki hyvin. D.’

En tiedä, missä tilanteessa Duncan on piirtänyt tuon rivin korttiin, miksei hän ole ehtinyt vieläkään kirjoittaa enempää, mutta en välitä. Istuin keittiön pöydän ääressä ja itkin ja nauroin. Duncan ei ole saanut kaasua, hänellä on ollut kaikki hyvin ainakin vielä muutama päivä sitten.

Ja sitten tajusin, että aivan kuten minä pelkäsin hänen puolestaan, hänen täytyi murehtia minua ja vauvaa. Niinpä hain kaupan puolelta samanlaisen postikortin ja kirjoitin siihen päiväyksen ja yhden lauseen: ‘Kaikki hyvin täälläkin. B.’

Uskomattominta kyllä, tämän jälkeen tunsin suunnatonta tarvetta nukkua. Jätin kaiken talossa lapsista alkaen rouva Wallacen ja Maryn osaaviin käsiin, jätin Duncanin Jumalan hyviin käsiin, oikaisin itseni sohvalle ja nukuin koko päivän, teeaikaan asti.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti