perjantai 14. marraskuuta 2014

40. Yövuoron jälkeen

 
-Voi sentään, Betty sanoi haukotellen, -häiden jälkeiset aamut ovat niin ikäviä!

-Niinkö te ajattelitte omienkin häidenne jälkeen? tiedusteli rouva Wallace hymyillen ja nosti Bettyn lautaselle ylimääräisen paahtoleivän.

Betty nauroi. Yhtäkkiä hän muisti kipeän elävästi sen joulukuun aamun melkein kahdeksan vuotta sitten, jolloin Ylämaan yöjuna oli saapunut Edinburghiin. Duncan oli hypähtänyt alas laiturille, kääntynyt — eikä suinkaan ojentanut kättään auttaakseen hänet alas, vaan tarttunut häntä vyötäisistä ja nostanut hetkeksi ilmaan kuin voitonmerkin, ennen kuin laski hänet maahan suudellakseen häntä huolimatta kaikista asemalla tungeksivista ihmisistä. ”Tervetuloa kotiin, rouva Fleming”, hän oli sanonut.

Miten lapsellisen onnellisia he olivat olleet silloin — miten onnellisia he olivat olleet tulevina kuukausina ”kotisilla” tuossa vanhassa asunnossa — ja miten hyväksi kaikki oli kääntynyt lopulta silloinkin, kun mustat pilvet olivat tuntuneet tukehduttavan heidät alleen. Miten hyvin kaikki olisikaan nyt, jos vain…

-Miten minä en yhtään ajatellut, rouva Wallace sanoi pahoillaan, -en tarkoittanut tehdä teitä surulliseksi, rouva kulta!

-Ei tämä mitään. Betty pyyhkäisi petollisia silmiään. -Minähän itken nykyään aivan ilman syytä. Ruth kai nukkuu vielä?

-Tyttö varmaan pääsi kotiin vähän aiemmin, rouva Wallace sanoi. -Yleensähän me osumme useinkin yhtä aikaa ovelle, kun hän tulee yövuorosta, mutta nyt häntä ei näkynyt ja huoneen ovi oli jo kiinni.

-Muut hoitajattaret ovat lempeämpiä kuin Ranskaan lähtenyt osastonhoitajatar Lister oli, Betty arveli. -Tällä oli kuulemma tapana keksiä Ruthille yövuorossa aina viimeiseksi jokin ikävä, pitkä työ, jolla venyttää hänen vuoronsa ylitunneille.

-No, emme me häntä ehkä voi moittiakaan, rouva Wallace huomautti. -Ruth on toisinaan hyvin lapsellinen. Kuri tekee hänelle hyvää.

-Annetaan hänen joka tapauksessa nukkua, Betty sanoi. -En herättänyt vielä lapsiakaan, jotta nämä eivät meluaisi. Tiedän, että teillä on sitten ylimääräistä työtä, kun he nousevat, mutta…

-Nukkukoot rauhassa, rouva Wallace keskeytti lempeästi. -Kyllä minä heidät sitten pukeisiin saan. Menikö teillä myöhään?

-Ei toki. Ja pääsimme tohtorin autossa aivan kotiin asti. Betty joi kuppinsa tyhjäksi ja nousi. -Eipä tässä valitus auta, parasta mennä avaamaan kauppa.

Samassa he kuulivat rannan puoleisen portin paukahtavan ja näkivät Fergus MacDonaldin juoksevan pihan halki.

-Hyvä tavaton, luuleeko hän, että meillä on jokin hätä? rouva Wallace ihmetteli. -Vai onko heillä jokin hätä?

Fergus oli jo ovella, ennen kuin Betty ehti häntä vastaan.

-Onko täällä kaikki hyvin? hän kysyi edes tervehtimättä.

-Tietysti, Betty sanoi. -Mikä sinua lennättää?

-Vanki on karannut.

-Mitä? Betty räpytteli silmiään kuin unesta heränneenä. -Mitä sinä sanot?

Tohtori näytti tuskastuneelta.

-Saksalainen on hävinnyt sairaalasta yön aikana. Aamuvuoron hoitaja huomasi asian ja teki hälytyksen.

-Mutta häntähän vartioitiin!

-Niin vartioitiin — Keith Kelly oli viime yön huoneen oven edustalla ja vannoo ja vakuuttaa, ettei yksikään elävä sielu ole kulkenut siitä hänen nähtensä. Ja huoneen ikkuna on niin korkealla, että mies olisi taittanut niskansa, jos olisi hypännyt.

-Hyvä tavaton, Betty puuskahti.

Fergus katsoi häneen vakavasti sanoessaan:

-Todennäköisesti saksalainen pyrkii niin nopeasti niin kauas kaupungista kuin suinkin, mutta siltikin, Betty — olkaa varovaisia. Älä laske lapsia ulos tänään. Kodinturvajoukot on hälytetty.

-Eihän meillä ole hätää, Betty sanoi, -meillä on Lancelot. Hän rapsutti hajamielisesti koiraa, joka oli tullut emäntänsä vierelle tarkistamaan, että tulija oli luotettava.

Betty seisoi hetken kynnyksellä katsellen pois kiiruhtavan Fergusin jälkeen, sitten ilkeä kylmä väristys kulki hänen selkäpiitään pitkin.

-Minä taidan herättää Ruthin ja kysyä, huomasiko hän yöllä mitään epätavallista, hän mutisi ja avasi tytön kamarin oven.

Huone oli tavallisuuden mukaan hyvin siisti — mutta täysin tyhjä. Vuoteessa ei ollut nukuttu eikä siinä nukkunut ketään nytkään, sillä Ystävä-kissa oli jo lähtenyt aamusaalistukselleen.

-Rouva Fleming! parkaisi rouva Wallace ja ehti tarttua Bettyä käsipuolesta, kun tämän polvet pettivät ja tämä lysähti lattialle. -Tohtori! Hän jätti Bettyn siihen paikkaan ja kiiruhti huutamaan avoimesta keittiön ikkunasta. -Tohtori, tulkaa pian!

-Ei minulla ole mitään hätää, Betty mutisi. -Voi Fergus, rouva Wallace huolehtii nyt turhia. Ainahan minä pyörtyilen, kun…

-Ei sinulla ole viime aikoina ollut tapana pyörtyillä, Fergus muistutti ja auttoi hänet ylös. Noustessaan Betty oli ottavinaan tukea Ruthin huoneen ovesta ja sai samalla vedetyksi sen kiinni.

-Se on Mike Cameronin syy, Betty huomautti viattomasti. -Hän haki minut eilen tanssimaan, enkä malttanut kieltäytyä. Se pyöriminen ei varmastikaan ollut hyväksi, ei tämä sen kummempaa ole. Mene nyt, Fergus, sinulla on tärkeämpiä tehtäviä kuin huolehtia minusta.

-Soittakaa sisar Ruskinille, jos hänen vointinsa huononee, tohtori sanoi rouva Wallacelle ja katosi sitten.

Kello löi ja Betty nousi tuolista, jolle hänet oli talutettu.

-Minun pitää avata kauppa, hän sanoi.

-Herra varjelkoon, rouva! Pysykää nyt alallanne, rouva Wallace sanoi tiukasti. -Tohtorihan sanoi, että meidän on oltava varovaisia.

-En usko, että karanneen sotavangin ensimmäinen attentaattikohde olisi kirjakauppa, Betty huomautti vähän hysteerisesti.

-Mutta ette kai te kuvittele, että lasken teidät tämän jälkeen myymälään! Herätän Ruthin.

Ennen kuin Betty ehti estää, rouva Wallace oli kurkistanut Ruthin huoneeseen. Silmänräpäystä myöhemmin hän perääntyi.

-Tyttö ei ole kotona, hän totesi hämmentyneenä.

-Ehkä hän on sairaalalla, Betty mutisi. -Ehkä heitä kaikkia kuulustellaan. Tai ehkä hän on jäänyt nukkumaan asuntolaan jonkun luo vuoronsa päätyttyä. Minä menen nyt.

Ja samassa Betty oli pyörähtänyt takahuoneen kautta myymälään. Hänen oli pakko saada tehdä jotakin, vaikka sitten järjestää lyijykyniä tai aakkostaa sanomalehtiä, mutta hän tulisi hulluksi, jos istuisi kotona odottamassa.

Sinä päivänä kirjakaupassa riitti väkeä. Huhu karanneesta vangista levisi kulovalkean tavalla, ja ihmisten luontainen uteliaisuus voitti heidän säikähdyksensä. Betty sai vastailla loputtomiin kysymyksiin saksalaisesta ja kestää loputtomia arvailuja siitä, miten tämä oli paennut, sillä hän oli niitä harvoja, jonka tiedettiin todella nähneen vanki.

-Samapa tuo, ilmoitti tohtorilan rouva MacKenna, joka oli ilmestynyt kauppaan ostaakseen syntymäpäiväkortin veljenpojalleen, -ne tulevat joka tapauksessa ja tappavat meidät kaikki vuoteisiimme. Siinäpä sitten näette.

-Miten me voimme nähdä mitään, jos meidät kaikki on tapettu? kysyi Brenda MacMahon viattomasti.

Rouva MacKenna tuhahti.

-Minä en huolisi olla nenäkäs, hän ilmoitti. -Muistakaa Glencoen verilöyly!

-Glencoen verilöylyssä ei muistini mukaan ollut saksalaisia, Betty sanoi hyvin viattomasti hänkin.

-Saksalaisia tai Campbelleja, samapa tuo! Rouva MacKenna marssi kortteineen tiehensä hakemaan ymmärrystä muualta kuin ”nuorilta tyttöhuitukoilta”.

-Toivottavasti sisar Campbellin korviin sairaalalle ei mene, että häntä on verrattu saksalaisiin, Brenda hymyili ja maksoi ostoksensa. Sitten hän vakavoitui. -Näytät huonovointiselta, Betty kulta.

-Tämä oli vähän järkyttävä aamu, Betty mutisi ympäripyöreästi. -Ja eilinen juhla kai väsyttää minua.

Hän onnistui näin johtamaan Brendan ajatukset edellispäivän häihin ja niihin liittyviin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin, pois niin hyvin Campbelleista kuin saksalaisista.

Brendan lähtiessä samassa ovenavauksessa tulivat sisään tuomari Stewart ja Napier MacPherson.

-Isä — Napier — mitä te täällä! Betty huudahti. Tulijoilla oli kodinturvajoukkojen käsivarsinauhat ja aseet, ja Betty vapisi tajutessaan, että nuo Annien ”huojuviksi ukoiksi” solvaamat joukot oli todellakin valtuutettu maanpuolustajiksi kotoa käsin, keinoja kaihtamatta.

-Etkö sinä ole kuullut, että saksalainen on karannut? isä kysyi, aivan kuin olisi olettanut Bettyn viettäneen aamupäivänsä saippuakuplan sisällä. -Hälytys on annettu koko kreivikuntaan.

-Tietysti, niin tietysti. Betty toivoi, ettei mikään hänen äänessään tai kasvoissaan paljastaisi tuskaista huolta, jota hän tunsi.

-Tulimme itse asiassa kysymään lainaksi sinun polkupyörääsi, Napier sanoi. -Kaupungin ympäristö on jaettu lohkoihin miesten kesken, eikä ole järkeä kolistella ympäriinsä vaunuilla, kun pyöräilytaitoiset voisivat liikkua nopeammin ja huomaamattomammin. Toimme mukanamme Johnin ja minun pyöräni, mutta lisä ei haittaisi.

Polkupyörä. Yövuorosta tullessaan Ruth lähes aina jätti sen nojaamaan verannan kaiteeseen, koska halusi nopeasti nukkumaan. Sitä ei ollut siinä tänä aamuna.

-Pyörä on Ruthilla, Betty sanoi ja puristi kaksin käsin tiskin reunaa. -Hän on… Yhden epätoivoisen hetken Betty pelkäsi, ettei keksisi mitään. -Hän on käymässä Dunneilla.

Hän ei ollut koskaan aiemmin valehdellut isänsä kuullen. Mutta nyt hän katsoi tätä kirkkain silmin puhuessaan. Dunnin tila oli niin kaukana, etteivät miehet lähtisi etsimään Ruthia ja pyörää sieltä.

-Sepä vahinko, Tom Stewart sanoi pettyneenä. -Meidän täytyy sitten kysellä muualta. Mutta sinun tilallasi, Betty, soittaisin Dunneille ja kehottaisin heitä pitämään Ruthin siellä ainakin huomiseen. Hänen ei ole nyt turvallista kulkea pitkin nummia.

-Totta, Betty mutisi yhä hymyillen.

-Sitä paitsi tyttö joutaisi olla täällä sinua auttamassa eikä juoksennella pitkin kyliä, ellei hän kerran ole sairaalassa, isä jatkoi ja laittoi hatun takaisin päähänsä. -Mennään, Napier.

-Pieni hetki. Napier kaivoi esiin lompakkonsa. -Annie pyysi minua tuomaan uuden tilikirjan talousmenoja varten.

Tilikirjoja oli kahta eri laatua, ja Napier mietti niiden välillä niin pitkään, että hänen appensa ilmoitti odottavansa ulkona.

Bettyn kädet vapisivat, kun hän kääri lopulta valituksi tulleen kirjan ruskeaan paperiin. Kun Napier ojensi kolikkonsa, se putosi Bettyn käsistä ja kieri hetken ympäri tiskiä, ennen kuin hän sai sen kiinni.

-Kuulehan, Betty… Mies nojautui tiskiin ja katsoi kälyään syvälle silmiin. -Sinähän tiedät, että minä olen pappi.

-Tietysti… mitä sinä… Betty mutisi ja tunsi kutistuvansa tuon katseen alla. Napier MacPherson ei ollut niitä kirkonmiehiä, jotka saarnaavat tuomiota ja rangaistusta seurakuntansa ylle, mutta yhtäkkiä Betty ei lainkaan epäillyt, etteikö tämä halutessaan sitäkin osaisi.

-Jos minä kysyisin sinulta jotakin, sinä et valehtelisi, eikö niin?

Yhden huikaisevan silmänräpäyksen ajan Betty tunsi kiusausta uskoutua suunnattomassa huolessaan, kertoa miten Ruth oli poissa, polkupyörä oli poissa, saksalainen oli poissa…

Mutta vaikka Napier MacPherson oli pappi, hän oli myös Glen Longin kodinturvajoukkojen johtaja. Luottamuksentunteen tilalle tuli kuristava pelko.

-E-en, Betty änkytti.

-Hyvä. Napier katsoi häntä vielä hetken tiukasti, sujautti sitten tilikirjapaketin taskuunsa ja meni.

Meni, sittenkin mitään kysymättä. Betty vapisi kiireestä kantapäähän, vaipui istumaan tuolille tiskin taakse ja peitti kasvot käsiinsä.

10 kommenttia:

  1. Onkohan Ruthin katoamisella ja karanneella sotavangilla jotain yhteistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Betty on kovasti huolissaan.

      Poista
    2. Toivottavasti Ruth ei ole tehnyt mitään tyhmää !! Marjatta.

      Poista
    3. Jos minä olisin Bettyn tilalla ja olisin ylipäätään huolissani Ruthin katoamisesta, olisin soittanut jo kaikki tuttavat ja poliisiaseman läpi hänet löytääkseni. Se, että Betty koettaa kaikin tavoin salata Ruthin katoamisen, kertoo tämän aavistavan jotakin huolestuttavaa.

      Poista
  2. Arvasin!! :) Ne on jo Gretna Greenissä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mun täytyy kyllä valitettavasti huomauttaa, että jopa Gretna Greenissä kysyttiin varmasti tuohon aikaan henkilöllisyyspapereita. Sulhasen Saksan armeijan sotilaspassi olisi voinut herättää vähän ihmetystä... :)

      Poista
  3. No voihan! Toisaalta, ehkäpä Ruthin tyyliin sopii kuitenki enemmän karkaaminen nummille saksalaisen sotavangin kanssa. Tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt menevät nämä arvelut sen verran hurjiksi, että mahdolliseen seuraavaan osaan taidan kerätä juonisuunnitelman lukijakyselynä! :D

      Poista
    2. :D :D ....Mulla ei juuri kerkiä olla muuta elämää kun tyä, ja miesasiatkin on vähän huanolla tolalla, ehkä se vähän selittää tätä romanttisten seikkailujen nälkää :D

      Poista
    3. Älä pelkää, kyllä saat vielä romantiikkaa monelta taholta! :)

      Poista