lauantai 22. marraskuuta 2014

48. Vuoden vaihtuessa

 
Uudenvuodenaattona Betty oli kutsunut perheensä Koivurantaan. Rouva Wallace oli palannut vierailultaan ja paiskoi patoja ja pannuja sellaisella metakalla, että ilmeisesti joulurauha oli ollut kaukana tyttären kodista.

-Nuorilla ihmisillä on tapana valittaa, että vanhemmat sekaantuvat heidän asioihinsa, rouva Wallace mutisi, kun Betty koetti kautta rantain kysellä, mikä oli mennyt vikaan. -Mutta se vasta onkin pahasta, jos nuoret sekaantuvat vanhempiensa asioihin!

Betty vetäytyi hyvässä järjestyksessä. Näköjään tytär oli koettanut antaa viisaita neuvoja vanhempiensa oudon avioliiton suhteen, eikä muita kovin helposti neuvova rouva Wallace ollut siitä kiitollinen.

Mutta oli suloista saada talo täyteen rakkaita ihmisiä. Se, että niin moni heistä oli kaukana, kirpaisi joka kerta, mutta oudolla tavalla jopa Johnin poismenoon alkoi tottua.

-Ajattele, äiti, jos nyt olisi jo rauha, Betty sanoi hiljaa, kun he olivat nukuttamassa pikkutyttöjä. -Minä — minä tiedän, ettemme me voineet hyväksyä sitä, mutta Saksa sentään ehdotti

-Saksalaiset ovat ehdottaneet näinä vuosina monenlaista, hänen äitinsä hymähti. -Kunhan rauhanehdot ovat järjelliset, sota loppuu. Niin sanoi isäsi. Ja Saksa heikkenee koko ajan.

Betty vavahti vähän. Kerrottiin, että Saksassa nähtiin nälkää, kun brittien laivasto oli estänyt merenkulun sen satamiin, ja että jopa lapsia kuoli ruuan puutteeseen. Betty ymmärsi, että — toisin kuin Madeleine Fraser ja tämän aatetoverit ajattelivat — rauhaa ei voitu solmia millä ehdoin tahansa. Mutta siltikin ajatus siitä, että se olisi voitu solmia, sai hänen olonsa haikeaksi sekä omasta että yhtäkkiä myös saksalaisten puolesta.

-Mary näyttää hyväntuuliselta, hän vaihtoi puheenaihetta, sillä edellinen tuntui kaikin tavoin liian kipeältä. -Turhaan murehdit sitä, että hänestä tulee konekirjoittajattarena kumaraharteinen ja kalpea.

Äiti nauroi.

-Olen mielelläni siinä asiassa väärässä! Mutta epäilen, ettei hänen iloonsa ole syynä niinkään konttorityö kuin vapaa-ajan seura.

-Onko hänellä joku? Betty huudahti innostuneena.

-Eliza, joka tunnetusti ei pihistele tietojaan, on kertonut meille kaiken sisarensa tekemisistä. Äiti näytti niin iloiselta, että Betty tajusi tämän olleen todella huolissaan Maryn surumielisyydestä. -Onneksi Mary on kyllin viisas ollakseen uskoutumatta Elizalle liiaksi! Tiedän vain sen verran, että hän on tavannut jonkun tämän ollessa lomalla rintamalta.

-Niinpä tietysti, Betty huoahti ajatellessaan Ruthia, joka ei ollut suostunut lähtemään Neilin kanssa kävelemään, vaikka poika oli käynyt välipäivinä häntä pariinkin otteeseen pyytämässä. -Nykyään tavataan vain, kun toinen osapuoli on lomalla rintamalta!

-Ei sentään aina. Onhan täällä kotonakin joku.

-Mitä sinä tarkoitat?

-Tiedäthän Robin sijaisen, nuoren Ramsayn? Hän on ollut koko joululoman ajan Longissa ja viihtynyt kovasti Elizan seurassa.

-Toivottavasti se on Elizalle hyväksi, Betty sanoi.

-On varmasti. Nuori Ramsay on oikein tasainen ja hyvin kasvatettu nuori mies.

Betty rypisti vähän kulmiaan. Hän ei aivan yhtäkkiä niellyt sitä, että kovinkin villejä tapoja oppinut Eliza olisi lumoutunut ”tasaisen ja hyvin kasvatetun” nuoren miehen seurasta.

-Sinä näytät epäilevältä, äiti sanoi moittien. -Etkö usko, että sisaresi voisi rauhoittua?

-Minä toivon sitä, Betty vastasi diplomaattisesti.

Hiljaa mielessään hän ajatteli, että Eliza olisi mieluusti saanut vielä kasvaa ja aikuistua, ja sen sijaan Ruth alkaa ajatella vakiintumista. Mutta tämä oli osoittanut hämmästyttävää kekseliäisyyttä vältelläkseen Neiliä, joka puolestaan oli jatkanut piiritystään kunnon skottisotilaan sitkeydellä — mutta huonoin tuloksin. Niinkin terveeksi ja reippaaksi tytöksi Ruth oli saanut huolestuttavan tiheään äkillisiä päänsärkykohtauksia ja vilustumisoireita, kun Neil oli tullut myymälään, ja keksinyt mitä erikoisimpia kiertoteitä kaupungille ja sieltä kotiin, kun tämä oli koettanut tavoittaa häntä kaupan ulkopuolella.

Ruthille Betty oli vihainen, Neiliä hän sääli ja tämän äitiä koetti vältellä, koska ei halunnut omasta puolestaan joutua vastaamaan mihinkään kysymyksiin. Mutta kaikkein eniten häntä kauhisti se, ettei Ruth ehkä torjunut Neiliä niinkään sen tähden, ettei poika olisi häntä miellyttänyt, kuin sen tähden, että hänen sydämensä kuului toiselle.

Betty oli alkanut lukea erityisen tarkasti kaikki lentotaisteluihin liittyvät uutiset toivoen, että siellä kerrottaisiin Blumenthalista jotakin,jolla hän saisi Ruthin silmät aukeamaan. Että mies olisi kaatunut, että tällä olisi perhe,  mitä tahansa. Mutta brittilehdistössä ei juuri kirjoitettu saksalaisista lentäjistä. Ja  mistä hän tiesi, kykenikö tämä enää loukkaantuneella polvellaan ylipäätään lentämään. Mies saattoi olla turvassa toimistotöissä jossakin esikunnassa, Ruthin täysin unohtaneena, sillä aikaa kun tyttö parka pilasi täällä elämänsä!

Onneksi Ruth oli palaamassa sairaalaan, eikä Neil enää kävisi tämän tuosta kaupassa milloin minkin tekosyyn varjolla. Jos tämä aikoi lomansa loppuosan päivystää sairaalan portilla, Bettyn ei ainakaan tarvitsisi nähdä sitä.

-Oletko sinä aivan varma tästä? Ruth kysyi Bettyltä epäröiden syödessään aamupuuroaan uudenvuodenpäivän jälkeisenä aamuna. -Jaksatko sinä?

-Olisipa kumma, ellen jaksaisi, kun en ole kuukausiin tehnyt mitään, Betty vastasi. -Ellet pidä kiirettä, myöhästyt — matka kestää kävellen.

Ruth punastui tuskin huomattavasti.

-Pitäkää häntä silmällä, rouva Wallace, tyttö tokaisi. -Minä tulen heti, jos…

-Hyvä tavaton, Betty puuskahti, -lakkaa kohtelemasta minua kuin olisin sinun holhokkisi eikä toisinpäin!

Ruth kohotti kulmakarvojaan tavattoman ilmeikkäästi ja virnisti.

Kieltämättä Bettystä tuntui haikealta jättää lapset ja sulkeutua myymälän puolelle, vaikka rouva Wallace tietysti toisi Gracen takahuoneeseen, kun tämä itkisi. Kuukausien poissaolo teki kaupassa työskentelyn tavallistakin vastenmielisemmäksi, ja lisäksi Betty arvasi, että häntä vastassa olisi illalla kiukuttelevien lasten joukko.

Mutta hänen oli jaksettava täällä, kun Duncan jaksoi siellä. Betty päätti ajatella uudenvuodenaaton hyviä uutisia pikkusisarten elämästä ja kieltäytyä suremasta. Lisäksi hän hiljaa mielessään odotti aamupostissa kirjettä Duncanilta.

Sellaista ei tullut. Sen sijaan rouva Wallace kurkisti myymälään hiukan ennen lounasta.

-Pikkuisella on kaikki hyvin, hän sanoi nopeasti, -mutta ajattelin, että haluatte tietää — tohtorilan Jane piipahti sanomassa, että siellä on poika nyt!

-Poika! Betty huudahti ja löi kätensä yhteen. -Onko kaikki mennyt hyvin? Miten Alice voi?

-Kaikki meni kuulemma erinomaisesti. Tohtorinkin osalta tällä kertaa. Betty oli melkein varma, että rouva Wallace hihitti vähän sulkiessaan oven.

Jo parin päivän kuluttua Betty sai kutsun tulla tutustumaan uuteen naapuriinsa. Vähän haikeana hän katseli Alicea, joka lepäsi upottavien pielusten keskellä vauva sylissään koko talon huolenpidon kohteena. Oliko todellakin vain kolme vuotta siitä, kun hänkin oli Donaldin synnyttyä saanut nauttia samanlaista turvallista hemmottelua?

Samassa hän moitti itseään. Ruth ja rouva Wallace olivat järjestäneet hänelle hyvän, pitkän levon sekä Faithin että Gracen syntymän jälkeen. Ja Fergus olisi ollut siellä, missä Duncan nyt, jos hänet olisi kelpuutettu. Betty nosti päätään päättäen lakata säälimästä itseään ja sen sijaan osallistua ystävättärensä onneen. Hän piteli pikku Fannya sylissään ja kutitti tätä, kunnes sai lapsen kikattamaan riemukkaasti.

-Sinun kannattaakin pitää meidän jälkikasvuumme hyvät välit, Fergus sanoi. -Siitä on iloa, mikäli Alicen suunnitelmat toteutuvat.

-Mitä suunnitelmat? Betty kysyi hymyillen. -Tarkoitan, että onko hän suunnitellut muutakin kuin tehnyt Fannysta ja Faithista parhaat ystävät, vaikkeivat nämä osaa vielä edes leikkiä yhdessä?

Alice nauroi.

-Tulin vain sanoneeksi Fergusille — eikä ollut ollenkaan tarkoitus, että hän kertoo sen sinulle! — että on kätevää, kun naapurissa nyt on niin sopivasti samanikäiset lapset, ja että Gordonista ja Gracesta tulee varmasti aikanaan pari.

-Gordonista? Betty toisti. -Sehän on hyvä nimi.

Hän näki varjon kulkevan Alicen kauniiden kasvojen yli, kun tämä kumartui vauvan puoleen. Äkkiä Betty tajusi, ettei ollut kuullut Alicen mainitsevan ensimmäistä miestään aikoihin. Hän oli pitänyt sitä aivan luonnollisena ja ilahduttavana asiana niiden pitkien vuosien jälkeen, jotka Alice oli Andrew Gordonia surrut — mutta huomasi nyt miettivänsä, mitä tämän mielessä todella liikkui. Lisäksi Fergus oli muuttunut totiseksi.

-Poika saa hyvän nimen, Betty toisti varovasti, kun Fergus hiukan myöhemmin saattoi hänet ulko-ovelle.

-Kaipa minun pitää olla iloinen, ettei Alice tahdo nimetä häntä Andrew’ksi, Fergus hymähti.

Betty pysähtyi.

-Fergus MacDonald, et kai sinä ole mustasukkainen kauan sitten kuolleelle miehelle? hän kysyi moittien.

-En tietystikään. Kunhan mietin… Fergus kohautti olkapäitään. -Olin kuvitellut, että minullakin on siihen asiaan jotakin sanottavaa. Mutta hän ei edes kysynyt, mitä minä ajattelen Gordon-nimestä.

-Onhan meilläkin Stuart!

-Betty hyvä, sehän tulee sinun tyttönimestäsi. Mutta mitä arvelet Duncanin sanoneen, jos olisit tahtonut nimetä jonkun pojistanne vaikkapa — Geraldiksi!

Betty naurahti.

-Duncan olisi ilmoittanut, että meidän taloomme ei yhtään Jerryä tule! hän sanoi.

-No, minussa ei ollut miestä ilmoittamaan, etten pidä Gordon-nimestä.

-Mutta nyt sinä puhut eri asiasta, Betty sanoi moittien. -Jerry ei ole minun aikapäiviä sitten menehtynyt entinen puolisoni.

Fergus oli työntänyt kädet syvälle taskuihinsa ja kohautti olkapäitään.

-Sitä vain miettii... kuinka kauan ihminen sulkee silmänsä asioilta, joita ei halua nähdä. Ja sitten, kun totuus heitetään päin kasvoja...

-Mitä sinä tarkoitat? Betty kysyi.

-Tämä sota alkaa käydä minunkin hermoihini, mutisi Fergus. - Te kai menette Cameroneille häihin loppiaisaattona?

Puheenaiheen äkillinen vaihdos sai Bettyn räpäyttämään silmiään.

-Tietysti, hän sanoi. -Alice on varmasti pahoillaan, kun ei pääse.

-En tiedä, osaako hän olla nyt pahoillaan mistään, Fergus tokaisi.

Kummallinen välikohtaus pyöri Bettyn mielessä seuraavina päivinä. Hän oli aina pitänyt Fergus MacDonaldia tervejärkisenä ja harkitsevana miehenä, eikä tahtonut käsittää, miksi tämä nosti metelin lapsen nimestä — kun itse pienokainen oli kuitenkin täysin terve, Alice voi hyvin ja Fanny palvoi pikkuveljeään. Ja vielä vähemmän hän ymmärsi, mitä ”totuutta” tohtori oli tarkoittanut.

-Miesten mielestä me naiset olemme joskus vaikeaselkoisia, hän ajatteli järjestäessään valokuvaamoa valmiiksi seuraavaa asiakasta varten, -mutta eivät hekään aina helppoja ole!

Hän astui myymälän puolelle juuri sopivasti nähdäkseen, että päiväpostin kantaja käveli talon ohi. Tänäkään aamuna ei Duncanilta ollut tullut kirjettä, eikä sitä näköjään tullut vieläkään. Mutta ehkä iltapostissa? Tai huomenaamulla?

Betty puri huultaan ja päätti, ettei antaisi epämiellyttävän vavistuksen saada itsessään valtaa. Duncanin kirje oli varmasti hukkunut matkalla, mikä ei ollut ihme, kun ajatteli, mikä määrä kirjeitä, kortteja ja paketteja kulki edestakaisin meren yli.

Eikä sen tarvinnut estää häntä kirjoittamasta tälle ja kertomasta tohtorilan vauvasta. Lisäksi Rose oli kirjoittanut pitkästi kertoen, että Rob toipui hitaasti mutta varmasti, ja Alex-serkku, joka oli lähtenyt rintamalle lain niin määrätessä, oli lähettänyt täyteen kirjoitetun postikortin — hänen piti olla kiitollinen näistä viesteistä eikä valittaa!

8 kommenttia:

  1. Gordon... Suloinen nimi! Onnea Alicelle ja etenkin pikku Fannylle josta tuli isosisko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanninkielisessä maailmassa on paljon nimiä, joita voidaan käyttää sekä etu- että sukuniminä (vähän kuten Stuartkin). Fannysta tulee varmaan oikein reipas isosisko. :)

      Poista
  2. Voi kuinka monta jännittävää asiaa nyt tuli!!! Mikä ihme juttu tuo "totuus" on.... Ja miksei Duncanin kirjettä kuulu.... Ja Ruthin lentäjä..... Toivottavasti huomenna selviää edes jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aikanaan, Tarja, kaikki aikanaan! Kirja on vasta vähän yli puolenvälin. :)

      Poista
    2. Onneksi :) Ihanaa että tarinaa kestää vielä joulunpyhiksi asti :)

      Poista
    3. Käy facessa katsomassa, miten olin sählännyt lukujen numeroinnit. :) Korjauskierroksella laskin luvut ja - jos nyt ylipäätään laskin oikein, mitä aina voidaan epäillä - tarina päättyisi uudenvuodenpäivänä 2015. :)

      Poista
  3. Jotenkin tuntuu, että Ruthin lentäjän taustalla on vielä ihan oma tarinansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruth on hirmuisen sinnikäs tyttö. Etten sanoisi jopa jästipäinen...

      Poista